sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Weezer - Hash Pipe

Enshätään on todettava, että mä en ole mikään suuri Weezer fani. En edes ole varma onko sellaisia olemassa. Mutta bändi on vääntänyt aika omanlaistaan rokkia jo aika monta vuotta, joten kyllä siellä täytyy muutama hard-core fanikin olla.

Anyway, Buddy Holly oli aikoinaan hauska ja mainio niin biisinä, kuin videonakin. Tuolloin luulin, että se tulee olemaan Weezerin ainoa radiosoittoon päätyvä biisi. Näin ei kuitenkaan ollut. Muutamaa vuotta myöhemmin kaverit pistivät ilmoille uuden sinkun ja uuden hitin: Hash Pipe (tai kuten se on USA:ssa lyhennetty H*** pipe).

Heheh hassua.

Mutta, biisi on hyvä, video on ok. Ei mitään maata järisyttävää taidetta, mutta biisi toimii ja on yhtyeen näköinen, oloinen ja varmaan myös makuinen.

Arvio: Ajoittain lositava: 8/10.



Ei kommentteja: